maanantai 17. lokakuuta 2016

40



 Kesäkuu

"Minkälaisen kodin haluaisit", hän kysyi. Kerroin.

Kodissani tulee aina olla puuta ja kirjoja, ne ovat loistava akustiikkaratkaisu budjettimuusikolle. Siellä pitää myös olla soittimia ja viherkasveja. Kynttilöitä, kankaita ja suitsukkeita. Kankaat ja kynttilät kauas toisistaan, pliis. Jalkalamppuja. Asunnottomuusvuosien jälkeen oman kodin arvostaminen voi lähteä käsistä. Lähteköön.

"Mitä haluaisit tehdä?"

En vain halua. Maalaan, kirjoitan, sävellän, tuotan ja vanhemmiten olen saanut iloa puhtaasta opettamisesta. Se on hieno hetki, kun näkee nuoren muusikon oivaltavan jotain suurta. Ja onko ihminen koskaan liian vanha räppäriksi? Sehän on vain kiinni siitä, miten se tehdään. Olen taiteilija, se olkoon se suurin kruunu. Kyseenalainen joo. En ole kaikista kolttosistani todellakaan ylpeä, mutta häpeä on ylpeyden vastakohta. Ei toista ilman. Pahinta tässä on just tää sata lasissa koko ajan. Voi, kun vittu vain osaisi hidastaa. Kun katson ympärilleni, näen keskeneräisiä tauluja, levyjä miksauksessa, kirjan puolikkaan. Sitä.

"Mitä ajattelet rakkaudesta?"

Rakkaus rakentaa, tuhoaa, likaa ja puhdistaa. Rakkaus on metsän polttamista tuhkaksi peltoa varten. Se tekee hyvistä pahoja ja pahoista hyviä. Jos tunnollinen työtekijä alkaa myöhästelemään, hän on rakastunut. Jos huolimaton työntekijä alkaa saapumaan ajoissa, hän on rakastunut työtoveriinsa. Rakkaus on se sytyke, joka saa paatuneen murhamiehen istumaan leikkikentän laidalla. Kyseessä ei ole hyvä/paha ihminen -akselista. Rakkaus muuttaa. Juoksuhaudoissa ei ole ateisteja, joo. Ei muuten ole lämpimässä vuoteessakaan. Kun syvässä unessakin nukkuu kiinni toisessa. Paitsi kesäisin. Joku raja sentään. Jo 60-luvulta asti poliisisarjat mies -ja naiskomboineen ovat olleet kertomuksia rakkaudesta. Kun hyökätään yhdessä aseilla osoittaen huumelabraan ja henkilökohtaiset asiat hoidetaan paremmalla ajalla. Harmi vain, että silloin tällöin toinen alkaakin osoittelemaan aseella omaa taisteluparia. Mutta silläkään ei ole enää väliä, koska toinen muuttui jo. Ei voi enää mitään.

Lokakuu

"Saitko kaiken, mitä halusit", hän kysyi.

"Sain."

"Sitten minä voin lähteä."

"Kiitos."
 
 

perjantai 16. syyskuuta 2016

Ystäville

Ystäville.

"Tiedätkö paikan, mihin lähimmäiset hylätään, oon ollu pohjalla, mutten koskaan niin syvällä..."

Joskus sitä tulee potkituksi ulos omasta elämästään. Joskus luottamus menetetään ja rakkautta pahoinpidellään hoitamisen sijasta. Eroissa ystäväpiirit jakautuvat leireihin, pahoja sanoja sanotaan ja lopulta tuhoutuu muitakin suhteita, kuin parisuhde. Kai meillä kaikilla on sellaisia kokemuksia, ettei oma vilpittömyys kimpoakaan toisesta takaisin, vaan tippuu pohjattomaan kuiluun. Sana, mitä haen, on tyrmistys. Kun joutuukin määrittelemään koko ihmisen ja ihmissuhteen uudelleen ja samalla kirota omaa sinisilmäisyyttään. Naiiville näin käy silloin tällöin. Majoita tyyppiä sohvalla pari kuukautta ja sit se katoaa, mukanaan sun piuhalle otetut artikkelit.

Mä oon kirjoittanut tän biisin kolme kertaa. Aihe on todella vaikea. Tee ystäville sellainen biisi, mikä kertoisi siitä arvostuksesta ja kiitollisuudesta, mitä tunnen. Biisi oli kertakaikkiaan pakko tehdä. Silti on tosi vaikeaa saada biisistä enemmän, kuin joku kuudennen luokan kaverikirja. Kauniit sanat saattavat kuulostaa vilpittömyydestään huolimatta noloilta tai korneilta, mutta olen valmis ottamaan sen riskin.

"Tiedätkö paikan mihin lähimmäiset haetaan, oon saanu olla huipulla, mutten silti tiedä parempaa..."

Kun sekoilin Fugessa ilman passia, tai edes omia vaatteita, sain lainata eräässä puhelinmyyntifirmassa nettiä. Lähetin Faceen päivityksen mun tilanteesta. Että tääl mä vedän. Ei passia, lentolippua, tai rahaa. "Nyt alkaa jo itseäkin kiinnostamaan, miten käy."  Mun henkinen tila tuolloin oli vähintäänkin mielenkiintoinen, eikä maailmankuva ollut todellista nähnytkään. Vetelin menemään ihan omassa todellisuudessa ja voi pojat, se ei ollut kivaa. Mulla on ollut monia tilanteita, joita ilmankin olisin tullut toimeen. Mut sitä hetkeä on todella vaikeaa ylittää. Mä näen sen niin, että vuosien juurettomuus, päihde -ja mielenterveysongelmat kulminoitui juuri siihen. Täydellinen kaaos.

Sitten inbox räjähti. Frendit tilaili lentoja, sääti aikatauluja, kertoi byrokratiasta miten toimia. Pari oli heti hyppäämässä koneeseen ja tulossa hakemaan. Rahaa siirrettiin tilille. Kalelta tuli itku. Näitä on paljon, näitä stooreja. Ystävyyttä ollaan monesti koeteltu, ei vähiten mun sekoilujen takia. Mut juuri toi tapaus sai mut kirjoittamaan kolmannen, vähiten nolon version biisistä.

"mä elän kuulemma viiden tyypin edestä, välil vihaan näitä aaltoja, silti kiitollinen merestä/ kun se kuivuu, oon vain savuna taivalla, mut ystävien mielis mä oon aina paikalla / mun elämäntie ja tarkoitus on taide, sen takii pitää välil epäonnistuu kaikes / Usein tippunu polvilleen, yhtä usein ne nostaa usein tippunut polvilleen ja yhtä usein ne nostaa."

Mulla on takana todella raffi rundi, enkä ilman teitä olisi selvinnyt. Ihmiset tekevät maailman ja mun maailma on tänään upea paikka. "Jos haluut ne tavata, kata iso pöytä / Jos parhaita etsit, niin parhaat sä löydät."  Viiden päivän Fugen reissu venähti kolmeen viikkoon ja tyyliin suoraan lentokoneesta soundcheckiin. Keikka meni olosuhteisiin nähden hyvin, frendit kertoivat.

Lähden tästä viikonlopuksi rakentamaan kattoa ystäväni mökille. Näin se menee.

SEURAA TÄSTÄ 

torstai 15. syyskuuta 2016

Rakkaus ei satu, mukana Jussi Lampi

RAKKAUS EI SATU. Jussi Lampi laulaa:

Kaikki muu sattuu paitsi rakkaus, sinä itse olet vastaus, miksi pitäisi olla ihan vähän rohkeempi tänään, kaikki muu sattuu paitsi rakkaus, kaikki hyvin jos et ole sitä tappanut, vaikka välil siihen sokeutuu, joskus harvoin unelmat toteutuu

Timo Rautiainen soitti. Oli mennyt vähän aikaa jo Mandin surulööpeistä ja Timo sanoi: "Tee sen kanssa jotain, se jumalauta kuolee." Alettiin Jussin kanssa tekemään "Bensaahan ne pojat tuli hakemaan" -levyä. Istuttiin Tokoinrannassa kirjoitettiin läppiä ylös. Kun sen kokoisen näyttelijän maailma on hajalla, niin voi pojat, että se tuntuu. Se surun määrä oli ihan vittu murskaava. Mä kannoin sen studion portaita ylös nauhoittamaan. Aamuyhdeksältä. BNPTH:sta tuli tuplalevy. Orkkis ja Peter Engebergin loistavasti sovitetut akkariversiot. Se kirjoittamis, nauhoittamis -ja kaikki muukin prosessi siinä ympärillä teki isosta tunteesta isoa taidetta.


Ja todistaa ystäväni olevan suuri taiteilija. Harva sitä nyt haluaa alkaa kiistämäänkään.

"Jotkut haluu nähdä maailman palavan / jotkut haluu nähdä hirviöiden palaavan / ne sanoo, maailma on kamala ja samalla / tekee siit sen kamalan, ihan kaiken varalta."

Meitä yhdistää tragedia, siksi Jussi hiffaa. Kun ollaan jo niin lopussa, ettei muu auta, kuin kertoa totuus. Tiedätsä, niinku joku jannu snagarijonossa. Et mee vaa eka. Just sitä vanhasta paskasta irti päästämistä, tilaa paremmille asioille. Larpatkoon ne kurjuudessa joilla on siihen varaa, meillä ei ole.

"Kaunis arkku ja niin suloinen sisältä / mut silti se on arkku."  Pakko päästää irti, ettei tule raahatuksi sinne, minne ei halua. "Välillä sitä suistuu", sanoi Juzeno nauhoituspäivänä. Kerrattiin siinä vähän kokemuksia. Sanot, mitä sanot, mut me ollaan aika elämää nähneitä jätkii. Siksi meillä on varaa sanoa, että kaikki muu sattuu, paitsi rakkaus. Believe.


keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Edes menneet Feat. Huge & Bulle

Edes menneet f. Huge & Bulle


Suomiräpistä on aika vaikeaa puhua, jos ei mainitse missään yhteydessä Hugea. Ennen kundi tunnettiin nimellä Huge L, mutta kun Bulle niputti kehässä Ällän, niin L lähti myös Hugen nimestä. Mä oon tehny aika helvetin monen artistin kanssa kollaboja Cheekistä Timo rautiaiseen, mut jotenkin Huge on livahtanut tutkan alta. Korjattiin siis virhe ja saatiin äänet samalle träkille. Muistaakseni johonkin Hugen biittiin oon räpänny joskus. Kiitos ja kippis siitä. Ja Bulle, tietty. Joni. Hattu veke päästä, Bulle on hieno mies ja hyvä ystävä. Kohdellut mua aina kunnioituksella. Jopa silloinkin, kun en ole tainnut sellaista kohtelua ansaita. Kutsuu mua itsepintaisesti "mestariksi", vaikka olen asiasta sille huomauttanut. Olen kuulemma kunnioitukseni ansainnut. Se on mulle erityisen arvokasta siksi, ettei yleinen kohteliaisuus ja kunnioittaminen ole sen vahvuuksia.

Näitä on aina vähän vaikeaa kirjoittaa, mutta mä kiitän Jonia sydämeni pohjasta sen ystävyydestä ja tuesta. Vuosien saatossa repinyt mut pystyyn useammin, kuin kerran. Muutenkin ihan vitun parasta kun vedetään kahvit ja sillä on sellainen tietty hymy, joka lupaa taas pudottavia läppiä. Erittäin kiero mielikuvitus. Älyttömiä ideoita. Kiitos että olet ystäväni, B. Et jos jonkun halusin levylle mukaan, se on kyl Big Deal Bollström. Ihan henkilökohtaisista syistä ja kai se ny vähä osaa räpätäkin.
Biisin nimikin tuli myös Bullelta, eli "Edes menneet."

Jokainen kirjoitti omasta kulmastaan hyvät verset ja mä lähestyin aihetta itse ns. edellä kulkeneena. Et mitä kaikkee on tullut tehtyä ja ehkä opittua matkalla. Mä en itse edes tiedä, brassilenko, vai kadunko tossa säkkärissä. Ehkä molempia, niinkuin elämässä yleensä.

Kaikil kytkyi ja kaikki vitun pahoja/ juostaan juuri sitä päin mitä pitäis varoa/ askel häkkiin tai askel ennen hämähäkkii/ edesmenneit jätkii ja "rest in peace" -räppii


BIISI ULKONA, TSEKKAA TÄSTÄ

Me kaikki kolme tehdään biittejä, mutta nyt taustassa W. Kempton ja kaikki oli biitistä ihan tulessa. Hyvä räppibiitti. Toki olin aiiika kusi sukassa, kun kaks tollasta tekijää kans nauhalla, mut kai mä jotenkin onnistun räpiköimään mukana. Salettii kyl levyn räpein biisi. Jos tähdet ovat oikeassa asennossa jossain vaiheessa, niin tsägäl Edes menneiltä vois tulla jopa lisää matskua. Katsotaan nyt rauhassa. Ja sit huukin loppu "ku jäbät jättää hommat puolitiehen, niinku Hitler" ei oo kenenkään meidän käsialaa.

Tää on vähän noloa, mut mä oon kysyny Bullelta lainin kirjoittajan jo varmaa kymmenen kertaa, MUTTA KUN EN MUISTA SITÄ VIELÄKÄÄN. Kirjoitan sen tänne jonnekin, kun saan sen (taas) selville. Kuulin jonkun Bullen possebiisin back inna day ja repesin läpälle ihan täysin. Se on kulkenut mun päässä mukana siitä asti ja kuten aina, nauhoittaminen poistaa biisin soimasta korvien välistä. Näin kävi esim. "Bling" -biisin kanssa. Soi niin kauan päässä, kunnes teki sen pois. Tollasta diskoa mulla on koko ajan, nyttenkin pari vittumaista korvamatoa pitää putsata aivokuorelta. Pyydän sitä jo näin etukäteen anteeksi. Ne on ihan hirveitä, enkä pääse niistä muuten eroon.

Kiitos kundeille, tästä vois yrittää raapii jotain videoo.

SEURAA TÄSTÄ 

maanantai 12. syyskuuta 2016

Täydellinen vapaus

Kuvittele paikka missä kaikki olis vapaita, eikä siellä kukaan vankiloita täyttäis/ kaikki tekis juuri niinku itselle on parasta, ni miltä se paikka näyttäis/ siellä ilman rangaistuksen pelkoo, vois kertoo minkä takan haluu seisoo/ ei siel olis valtioit tai pankkei, siel olis täydellinen vapaus ihan kaikkeen

Biisi internetistä ja ihmisluonteesta. Mulla ei ole puhelinta, enkä käytä juurikaan somea. Lähinnä promoilen omii juttuja ja sovin asiat viesteillä. Siihen on syynsä. Biisi yrittää runomuodossa kertoa sen tosiasian, että täydellisestä tietoverkosta tuli egon temmellyskenttä. Ainakin mun todellisuudessa netti ei näytä parasta puolta kenestäkään, kaukana siitä. 9/11 on ainoa päivä historiassa, jolloin uutisklikkaukset voittivat pornon. Ja somessa roikkuminen, damn. Onko se loppujen lopuksi mitään muuta, kuin oman egon järjestelmällistä rakentamista? Että minäpä piirrän elämästäni tällaisen kuvan.

Mulla on facebook-kavereita. Mä tunnen niistä ison osan. You little motherfuckers. Yksikään teistä ei ole todellisuudessa yhtä profiilinne kanssa. Tämä koskee tietenkin myös mua. Ei sille mitään voi, mutta noin se nyt vain menee. Ei väliä, kuinka kaunis se piirretty kuva olisi, se on feikki silti. Sit kuitenkin se sama roikkuminen saa mukautumaan juuri niihin arvoihin. Teksti on laadittu värittäen ja kuvat ovat useimmiten lavastettuja. Vittu kaikki käy salilla ja keikoilla. Mä diggaan nykyään lukea self-help -oppaita. En mä niihin lähde liikoja uskomaan, mutta niissä on positiivinen sävy ja sitä mä juuri elämääni kaipaan. Ja tavaraa löytyy latteuksista vitun skitsoon menoon. Mut ne kaikki kyl tähtää teksteissään enemmän sen egon tappamiseen, kuin sen paisuttamiseen hormoneilla ja heittämällä sen kehään vittu frendien keskelle? Mitä mä olen missannut?

Vapaas maas kulkee kummitusjunat/ jokatoinen lapsenvahti pedofiili/ mä en tunne tota ihmistä sun profiilikuvas/ mä en oo moneen vuoteen edes katsonut sua silmiin

MONTA TUNTIA MIELIKUVITUSMAASSA JOKA VITUN PÄIVÄ.

Hahahahaha! Ysärin lopussa vielä kysyttiin "Oletko nettiriippuvainen?" Kuulemma oli, jos tsekkasi emailit kolmesti päivässä. Nää on ihan samaa kamaa, kuin alkoholisuositukset. Kaikki nauraa näille, mutta se ei tee niistä epätosia. Yli suositusten juominen vahingoittaa kroppaa vitusti, nauroi sille tai ei. Internetriippuvuus on ihan sama asia. Mut se riippuvuus ei haittaa ketään, koska kaikki muutkin tekevät sitä. Se, että kaikilla on ongelma ei poista ongelmaa voi vittu.

Alkoholi tai netti eivät itsessään ole hyviä tai pahoja. Vastuu on käyttäjällä. Ja meillä on ollut valinta tehdä netistä ihan juuri sellainen, mitä haluttiin. Nyt ei voida syyttää olosuhteita, Foxia tai ilkeää kruununprinssiä sisällön synkkyydestä. se on meidän omalla valinnalla kollektiivisesti rakentamaa ja se näyttää ihan vitun paskalta. Ja ihmiset näyttävät viihtyvän siellä. Lolleroi niin paljon kuin haluat, mutta mä rakastan nähdä mun frendejä IRL. Samalla asioiden ihan oikea kokeminen on mulle taiteilijana elintärkeää. Vittu mä saa kenellekään mitään aikaan, jos en ole saanut ite vähä kokeilla. Tää staili on tuonut mulle turpasaunoja, mutta kyllä Shure mulle mikrofonin lähetti. Terveisin rap-artisti.

Ja somessa roikkuminen, damn. Onko se loppujen lopuksi mitään muuta, kuin oman egon järjestelmällistä rakentamista? Että minäpä piirrän elämästäni tällaisen kuvan.
 

Terveisin rap-artisti. Huomaatko ongelman?

SEURAA TÄSTÄ

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Viides: Älä sydämeni

Tervetuloa peilimaailmaan. Täällä kaikki on päinvastoin, kuin eilen. Kaikella elämässä näyttäisi olevan vastakohtansa. Esimerkiksi nyt sille endorfiinimyrskylle rakkauden ensi huumassa. Mutta eihän sitä siinä mieti, että päin vittuahan tämä tulee menemään. Välillä nopeammin, välillä hitaammin hellyys muuttuu poteroiden kaivamiseksi ja kauniit hyvästit vainoharhaiseksi stalkkailuksi. Tämä on biisi hetkestä, jolloin kysyy itseltään, et:

"Kuka vittu toi ihminen on ja miksi vitussa suostun katsomaan tällaista?"

Se sydämen lohkaiseva hetki, kun rakkaus yksinkertaisesti luovuttaa. Kun joutuu tunnustamaan, että on roikkunut vain omassa haavekuvassaan kaikin voimin. Blokannut todellisuuden varoitukset. Aluksi ne hienovaraisemmat, sitten artisti tukkii jo korviaan vilkkuvaloilta ja hälytystorvilta. Sen verran olen itsestäni oppinut, että mun rakkauden tappamisen eteen pitää tehdä melkoisesti töitä. Samalla totean, että kyllä niitä töitä sitten on ihan tarpeeksi tehtykin. Se ei tee musta katkeraa, vaan surullisen. Rakkauden tulisi tannuttaa meidän lapsuuden välittömyyteen ja avoimuuteen. Rakastuneet lässyttävät ja suuteleminen on jäänne rinnan imemisrefleksistä. Me kasvetaan aikuisiksi tunteidemme myötä. Rakkaus on niin harvinainen tunne, että harva on sen parissa kasvanut aikuiseksi. Mä olen varmasti jollain tunnekentillä jo 60-vuotias, mutta rakkaudessa pelkkä pentu. Harvinaista tilannetta on vaikeaa harjoitella. Ja sitten, kun se rakkauden paljastama holtiton pikkulapsi on haavoitettu ja peloissaan, soppa on aika valmis.

Äkkiä rakentaminen muuttuu säilyttämiseksi ja siitä parhaasta ystävästä ja elämänkumppanista tuleekin vastustaja. Välillä nopeammin, toisaalla hitaammin. Mä en uskonnollisista kokemuksista tiedä paljoakaan, mutta mun maailmassa jumalan kokeminen ja rakastuminen voisi olla sama asia. Siitä kulmasta biisi alkaa. Rakastuneen mielestä kaikessa on järkeä ja kaikki sujuu, kuten pitääkin. Kaikki on täydellistä koko ajan. Kun uhoaa itselleen, että vain luovuttaminen on todellinen häviö, muu vain väliaikaista tappiota. Yritin rinnastaa tarinan rakkauden kuolemasta ja uskon menetyksestä. Vetää niin isolla telalla, kuin sellaiset tunteet ansaitsevat. Onhan se tragedia, kun jotain niin isoa energiaa yksinkertaisesti valuu tyhjyyteen.

"Enkelit kertovt jumalalle sanomaa, et tähti sammuu ja täydellinen katoaa / Ja ne häpeävät luomistyönsä puolest, kun ne vielä luuli, ettei rakkaus muka kuole"

Ystäväni Jussi sanoi meidän saavan omaa mielentilaamme vastaava pari. Olen taipuvainen uskomaan samoin. Lähetämme jotain energiaa tai vibaa ja ennemmin tai myöhemmin joku reagoi siihen. Tunnistaa siinä vibassa itsensä. Sit mä olen ollut mielisairas asunnoton päihdevammalla. ja siihen vibaan on sitten reagoitu. Se on aika yks plus yks, pojat ja tytöt. Jo valmiiksi helvetillisessä elämässä ei yks helvetillinen parisuhde varmaan paina hirveesti? Siinä voi sit surffailla samoilla kuumotuksilla, kuin muuallakin elämässä, eiks nii? Ja sitten heräät ilman passia tai omia vaatteita Fuengirolasta. Biisiä on aloitetty kirjoittamaan Myyrmäessä ja se kirjoitettiin valmiiksi Sarilla Fugessa. Aivan vitun sekaisin.

"Kun me tavattiin, syttyi mun taivaalle tähti kaikki muuttui täysin äänettömäksi nyt entistä kovempana ikuisuuden melu oli kaikki selvää mut se kaikki pitää peruu kun me tavattiin, kaikki muuttui hyväksi tunsin kuinka tää vanha sydän hypähti kuu ikuisesti yksin, aurinko tähdenlento enkä usko enää mitään, mitä rakkaudesta kerroit"

SEURAA TÄSTÄ 

perjantai 9. syyskuuta 2016

Neljäs kappale

Moi ja kiitos lukukerroista. Suosio yllätti. Tuli hyvä fiilis. Kiitos siitä.

Pari Läppää: Mun blogeihin on lipsahtaunut mun biittinikkarin nimeen yks J liikaa. Eli Levyn biiteistä vastuussa W.Kempton. Mä en tiedä, miksi noin on käynyt. En silti editoi aiempia postauksia, koska Orwell.  Tätä blogia ja samalla artistisivua Facessa ylläpitää frendini Kristian. Se tykkää olla internetissä mua enemmän. Mä kirjoitan tän ylös vain siksi, koska Kristian promoilee keikkaa ja julkaisuja samalla. Eli näitä alustoja ylläpitää kaksi henkilöä. Sillä vain, jos iskee joskus skitsofreeninen fiilis. Et jopas nyt vaihtelee Kalen mielentilat.

"Patsaat" -biisin musavideon kässäriä Jontin kanssa ja tuotantosuunnittelua Juhiksen kanssa. Hommat etenee. Kävin myös Porissa parissa koulukodissa juttelemassa junnujen kanssa ja näemmä varastin yhdeltä korvakorun. Se pitää kuulemma palauttaa.

Mutta Pete: Mä olen tätä miettinyt paljon ja mitä kirjoittaisin.

Mä olin vuonna 2013 aivan_vitun_rikki. Siis ihan kyvytön mihinkään. Pete piti mua kasassa, tuki ja tsemppas mut vitun pahan ajan läpi. Se kun teki aika tarkalleen päinvastaista duunia. Pete oli tehnyt monen tuottajan kanssa räppiä, mutta ei aiemmin ollut tyytyväinen lopputulokseen. Mä aloin tuottamaan sille levyä, opeteltiin tekstin rakennetta ja flow'ta. Pete opii nopeasti, koska oli niin jäätävän älykäs ja ja sovittiin, et kirjoittaa vankilassa rauhassa levyn. Niistä teksteistä tehtäisiin ihan vitun kipeän kova pitkäsoitto.

30 biisiä nauhotettais, 20 miksattais ja 12 levylle.

Toisin kävi. Mulle jäi 29 biisin tekstit. Juuri kun olisin päässyt maksamaan ystävälleni kaiken saamani tuen takaisin, Kuulin surusanoman Elkulta. Tekstit ovat hyviä. Mulla on hillitön pahvilaatikko Peten biisejä sen kaikilta vaiheilta ja nää viimeiset on ihan kultaa. Halusin Peten saavan äänen edes yhteen biisiin. Samalla koitin tehdä biisistä niin Peten näköisen kuin osasin, biittivalinnasta lähtien. Pete olisi räpännyt hiljempaa ja käheämmin, mut mun kailotus saa nyt kelvata.


Kiitos, Pete. Lisäkseni kaipaamaan jää tyttäreni Jada, jolle järjestit feikkisynttärit Hard Rock Cafessa, pistit henkilökunnan laulamaan ja palautit sokerihumalassa taksilla ilmapallojen kanssa.